torstai 31. tammikuuta 2008

Ylösalaisneule


Ylösalaisneule valmistui minuutti sitten ja äkkiä kuva blogiin, että voi näyttää jotain valmistakin.
Malli on Ulla-neuleen ja kuten nimikin sanoo se on aloitettu tekemään päänreiästä. Kiva malli, kun ei tarvi ommella yhtään saumaa, langat päättelee pusero päälle. Niin helppoa se voi joskus olla. Yllättävän hyvän näköinen päällä, vaikka oli todella arvoitus, että mikähän tästä mahtaa tulla. Raklat ylhäällä onnistu ilman suurempia ongelmia. Mallissa oli jätetty reiät langankiertokohtiin, mutta minä kiersin langankierrot, että ei jäänyt reikiä. Mallineule oli niin yksinkertainen kuin mahdollista, kun lanka on kirjava, mutta oli mukavampi tehdä, kun oli jotain. Tein joka neljännen kierroksen yksi oikein ja yksi nurin.
Lanka on Katia martinica, Pirjon jostain tilaama ja minulle lahjoittama.
Puikkoina oli 4 ja 4,5 pyöröpuikot ( Katkenneiden tilalle Sadulta saadut Addit).

1 kommentti:

Satu U kirjoitti...

No niin, nyt se on valmis!!! Hieno tuli, ja nopeasti valmistui.