tiistai 1. huhtikuuta 2014

Käsityöristeily Viking Line

 Matkalla käytiin ihailemassa Tyrvään kivikirkkoa
 Lauantai iltapäivästä Sunnuntaihin puoleen päivään vietettiin Naantalin kylpylässä
 Sunnuntaina Turun messukeskuksessa oli piha ja puutarhamessut

 Ja laivaan menoa odotellessa käytiin syömässä paikallisia herkkuja, jälkiruoka pitza naminami
 Ja laivalla soviittiin että kuvia saa ottaa ja omiin tarpeisiin julkaista.
Risteilyn oli järjestänyt Viking Line, Käsityöliike Katariina ja Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset.
 Paikalla oli Sandnesgran langat ja edustaja Stephen Nyman ja vau mikä lauluääni.
 Ja tietysti käsitöitä tehtiin. Mukana olin noin 199 naista ja 1 mies. Osa oli tuttuja ja osa aivan outoja.
Meidän bussissa oli 39 innokasta käsityöihmistä.
Kelim piti tietysti ottaa mukaan ja ommellakin piti ennättää. Matkaseurana rakas sisareni.

3 kommenttia:

MariJ kirjoitti...

Minäkin ihan sattumalta osuin Vikingin sivuille tässä maaliskuussa, ja olin vähällä lähteä ihan itsekseni risteilylle. Mutta kun olen nyt ihan periaatteesta ajatellut ainakin paastonajan välttää kaikkea turhaa kuluttamista, niin tuo ei oikein siihen ideologiaan mahtunut. Mutta kiva, jos oli mukava reissu! Ei tuota ole taittu kovin paljoa missään mainostaa, Vikingin sivuilla ainoastaan olen tuosta tietoa nähnyt.

Kaija kirjoitti...

Mitä ihanuutta sisaresi näpertää tulemaan? Kelim on yhä edelleen omassa päässäni hämärän peitossa. Te olette mestareita loihtimaan mitä kauniimpia juttuja Kelim-tekniikalla.

Äipän touhut kirjoitti...

Teillä kiva risteily. Sunnittelin , että olisin lähtenyt mukaan, mutta sitten tuli muuta. minulla on sinulle haaste blogissani.