Tässäpä näette kaardemumma purkin uuden elämän. Lyhyemmät puikot sopii tähän kuin purkki olis niitä varten tehty, ja vaikka puikkoja on 5 ne mahtuu kaikki tähän.
Mikä ihana järjestys ja kaikki samassa paikassa ja tallessa. YES!!!
Eikös ne vanhat ja viisaat sano, että aamusta päivä paras.
Mulla kello herätti 5.00 ( joo aivan oikeasti lauantai aamuna).
Kävin suorittamassa pakollisen liikunnan, eli kävin töissä purkamassa pari linja-auto lastillista tavaraa seuraavia varten. Pitäs teille joskus laitaa kuva, että näkisitte, että ei se ole vain yks eikä kaks laatikkoa pari sataa lienee lähempänä oikeaa. Painavimmat 50 kg ja kevyimmät ei just mitään.
Matot oli jo pihalla, kun tulin takas puoli 8 jälkeen ja siivous oli valmis 9. Sitten olen ennättänyt leipoakin.
Mustikkapiirakka uuden Pirkan ohjeen mukaan ja Muffinseja Kaarina Roinisen kirjasta.
Muffinseja olen leiponut vaikka kuinka monta kertaa, vähä marjoja olen vain vaihtanut. Nam nämä on hyviä. (leipurin vatsan kohdalta sen näkee)
Mustikkakauramuffinit:
150 g margariinia
1,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl kauralesette ( minä laitan aivan tav kaurahiutaleita)
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1,5 dl vehnäjauhoja
.75 dl perunajauhoja
Rasva ja sokeri vaahdotetaan ja munat laitetaan sekaan sekä kuivat aineet.
Vuokiin ja päälle mustikoita tai muita marjoja. Uuniin 200 astetta 15-18 min.
Valmiit muffiinit voi koristella mantelilastuilla tai tomusokerilla.
Toivotelempa teille vielä hyvää venetsialaisviikonloppua piha kuvien myötä.
Vielä joku kukkii, Kultapiiskut vasta aloittaa, Ukonhatut kukkii viimeisiään, ja mikälie tuo keltainen onkaan. Kukat ei ole paljon minkään näköiset, mutta näyttävä ja iso kasvi on.
Tonkan päällä kukkii vielä pelapuu ja petunia
3 kommenttia:
Näkyy olleen tehokas päivä naapurissa ;-) Minä just kanssa kotiuduin töistä...
Olisko nuo keltaiset kultapiiskuja, jotka kuulemma ovat hyviä värjäykseen (jos kuulin/ymmärsin oikein puutarhakierroksella, mutta etkös te ole värjänneet paljon lankoja?)
Joo, minullekin tulee aina sillon tällöin tuollaisia tehokkaita marttapäiviä, jolloin perheen nuoriso saa herätä tuoreen leivän tai pullan tuoksuun. En viitsi nykyään enää kovin usein leipoa makeaa, kun itse sitten syön suurimman osan ;)
Minäkin tuossa taannoin pyörittelin tyhjää kardemummatuubia ja koitin sovittaa sukkapuikkoja sinne, mutta ei mahtuneet. Nyt (eilisen jälkeen) on mullakin jotkut puikot mitkä mahtuu.
Olitpa jo aamusta tosi tehokas.
Lähetä kommentti