Tico tico sukat valmistui eilen välillä Kokkola-Oulu.
Lupasin, että jos sukka on valmis ennen Oulua, ne arvotaan mukana olevien kesken ja sehän tehtiin ja sukat muuttaa uuten kotiin ens viikolla.
Jostain syystä sukan kärjistä ei tullut samanlaiset eli ilmeisesti violetit raidat eivät ole saman levyisiä. Toisessa sukassa tuli kokonaan violetti kärki ja toisessa jo vaihtui vaaleampi sävy.
Mutta tuskin se menoa haittaa.
Puikot oli 2,5 ja mallineule on sama jota olen tehnyt montakertaa nine to five, malli on Raverlyssä ilmaiseksi ladattavana.
sunnuntai 28. helmikuuta 2010
torstai 25. helmikuuta 2010
Tälläinen siitä tuli
Tämä oli niitä juttuja, joka oli pakko saada kokeilla. Tilasin mallin Etsystä pdf:nä.
Työ on virkattu Novitan Kotiväkilangasta, joka osa erikseen ja sitten kasattu liimaamalla ja tärkkäämällä.
Mallin nimi on Lucy and Jack's afternoon stroll.
Minä tykkään, pitää vain keksiä miten se laitetaan seinälle tai ikkunaan.
Ja tämän neidin hamehan se tuossa edellisessä postauksessa oli, ruusut kiertäää liinan reunaa ja joka ruusun alla on kaksilehtinen lehtikuvio, mikä nyt ei tässä kuvassa oikein näy.
tiistai 23. helmikuuta 2010
Mitähän näistäkin tulee
Aikasta ihmeellisen näköisiä on nämä mun tekeleet taas tänään. Nämä pitäs olla olevinaan ruusuja.... no jaa jos oikein paljon on hyvää tahtoa ja mielikuvitusta ne on ruusuja.
NO jaa tämä on viissiin niin tuota Musti tai Jack vai mikä se oli.....
Tässä saa kukin käyttää mielikuvitusta. Arvatkaapas mikä tämä on. Toivottavasti joku päivä vastaus selviää

sunnuntai 21. helmikuuta 2010
Sunnuntaina valmistunutta
Kelim liinat valmiina. Tämän te olettekin nähneet ommeltuna, mutta nyt siinä on pohja ja hapsut päissä. Ne ei kyllä oikein näy tässä kuvassa, mutta kyllä ne siellä on.
Toinenkin valmistui muutama päivä sitten, siihenkin laitin pohjan ja hapsut tänään.
Molemmat on ommeltu Nallesta ja Maijasta, aidakankaalle.
Paikkakin oli molemmille olemassa ja siksi ne on samoista langoista, kun ovat olkkarin pöydillä molemmat.
Yläkuvan kelimin malli on yhdistetty monesta monisteen mallista, alakuvan malli on sommiteltu itse ja kuviot mukailtu lapaskirjasta.

perjantai 19. helmikuuta 2010
Hatutusta
Mikä se nyt muka muuten hatuttas, kun pipon tikkaus. Päätä paleli yks päivä niin kovasti, kun kävelin bussilta kotia, että päätin heti tehdä päänlämmittimen. Siitä heti syntyi sininen pipo, malli on Asheley by Bethe Galantino, ja Raverlyssä ilmaisena tiedostona.
Pipo valmistui keskiviikko iltana Olympialaisia katsoessa.
Lanka on seitsemää veljestä ja puikot oli 3,75
Ja samaan vauhtiin tein toisenkin, lenkkipipon heijastinnauhalla.
Värin vaihtokohdassa kudoin mukaan heijastinnauhan.
Tämäkn lanka on Seitsemää veljestä ja Jannea. Puikko 3.5.
Ja sitten tämä kolmas kuva. Annoin äidille pussin langanjämiä ja tämä tuli takas. Kannattava kauppa, vai mitä.
Peite on kuvassa nelinkerroin, joten se on ihan mukavan kokoinen ottaa niskaan, kun ottaa aamuvuoron jälkeen pienet ettonet.

lauantai 13. helmikuuta 2010
Melkein ystävänpäivää
Nyt ei ole valmistunut omista käsistä mitään uutta, ei hassua eikä vähemmän hassua.
Uusi kirjoja kyllä on tilattu, että jos sattuu ideat loppumaan kesken, mikä nyt tällä hetkellä ei näytä ihan siltä.
Nyt ne sitten alkaa Olympialaiset, tai siis minulle ne alkaa nyt. En silti niin innokas ollut, että olisin lauantai aamuna neljältä noussut katsomaan avajaisia, vaikka viikolla saatan noustakkin siihen aikaan.
Niinpä tässä odotellessa, että sämpylät paistuu, pyykkikone pyörii loppuun, ja Matti tulee luennolta ja pakkanen laskis, että pääsis hiihtämään ja mökkeilemään, katselen avajaisia.
Toivotan teille kaikille hyvää huomista YSTÄVÄNPÄIVÄÄ, tällä ihanalla kuvalla hardangerenkelistä, jonka posti toi ystävältä Kajaanista.
Suuri kiitos enkelistä ja toivottavasti se ilahduttaa muitakin täällä kävijöitä.
Enkeli löysi paikkansa makkarin ikkunan pielessä.
keskiviikko 10. helmikuuta 2010
Saako esitellä Honey bunnies Miina ja Manu
Saako esitellä pikkukaverit Miina ja Manu.
Langanjämistä asut ja Ystävän pussissa olleesta ohkaisesta valkoisesta langasta tehdyt puput, tai mitkä nämä nyt sitten on.
Kasvojen ompelu vaatii vielä harjoittelua, mutta kivaa, aivan joutavaa näperrystä välillä.
Mallit on ainakin Raverlyssä ilmaisena ladattavissa >YvonneKnits.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Viikonloppuna sattunutta
Virkattu liina tällä kertaa. Kuvassa tietysti aivan väärän värinen. Valitettavasti niin ihana kuin malli onkin, ei saanut silitettyä aivan suoraksi. P...ka.
Malli on Extra Special Doilies lehdestä, jonka tilasin tässä jokin aika sitten Amerikasta. Mallit on aivan ihania, kovin erilaisia kuin meidän mallit täällä. Paljon silmukoita jotka tehdään edellisen kierroksen pylvään ympäri ja ties mistä.
Mutta onnistu se englanniksi virkkauskin joten kuten.
Näinkin saattaa josku käydä.
Lunta kyllä on tänä talvena, me harrastettiin umpihankihiihtoa, kun ei ollut latua siellä mihin meinattiin mennä, mutta sinni loppu kesken.
Käytiin tekemässä hiihtoretki. Pieni järvi kierrettiin ja palattiin sieltä takas. Kummallista vaikka on ollut pakkasta jää on jossain kohdin tosi huono ja vesi tulee ladulle.

perjantai 5. helmikuuta 2010
Sulle ja Mulle
Pari paria sukkia. Miesten koon sukat ihan perusharmaata Nallea, ihan perusmallilla oikeastaan aika tylsät, mutta joskus näinkin.
Kirjavat Novitan uutta kukkaketolankaa nimeltään Syreeni. Ihanan hempeetä, paremmin olis sopinut käsiin kuin jalkoihin, niin kivan väristä.
Kukkaketosukat on kudottu kärjestä ja lankaa jäi noin 0,5 m pätkä.
Puikot tais olla 3 ja malli on Campire Socks.
Simpelit kuin mitkä,
1 krs 3 o 1 n
2 krs 1 n 1 o 2 n.

keskiviikko 3. helmikuuta 2010
Postin ja Matkahuollon tuomaa
Eilen posti toi Lankatuvasta tilatut sukkalankavyydit, Malago Chocolate amargo ja Alcaucil. Tuntuu aivan ihkuilta, täytyy tässä testata joku päivä.
Mutta nyt minä pääsen testaamaan kyyhkysen virkkausta, mulla on iso kasa lankoja, sitä varten.
Eikös vain ole mielenkiintoisen näköinen kasa. Ystävältä saatu Kajaanista. Paketti odotti tänään, kun menin töihin, enkä malttanut olla, piti heti avata ja päästä vähän tutkimaan, mutta vasta koko sisällön kirjo selvisi, kun kumosin koko kasan lattialle, kun tulin kotiin.
Näillä voin aloittaa ja testata tuleeko se ikinä onnistumaan koko juttu, mutta siitä lisää kuhnan pääsen rauhassa sitä testaamaan josko viikonloppuna.
Pientä kateutta työystävissä herätti nämä samasta pussista löytyeet huovutetut lapaset. Ihanat, mulla ei ole koskaan ollutkaan tälläisiä, enkä itse ainakaan vielä hallitse koko huovutusta. Mallikin tuli sähköpostissa eilen, joten enpä tiedä, josko joskus kokeilisin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)