sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Uusi vuosi uudeet kujeet vai olisko kuteet

Jaa sata kertaa olen miettinyt vieläkö tänne jotain kirjoitan ja taas minä vain päivitän tätä blogia.
Koko blogistania näyttää vaivaavan jonkin asteinen uupumus tai mikä lie masennus tila. Kuka lopettaa mistäkin syystä jne. No päivitetään nyt ainakin vielä tämä kerta.





Muutama vuosi on kulunut, kun on mattoja kudottu, mutta nyt on monen kuukauden mietinnän jälkeen puut kasassa ja maton kutominen puissa. Hyvä on laittaa, kun on ammattilainen kaverina, kun sisko on käynyt koulun tähän hommaan.


 Puissa on 20 metriä lointa, polkusimia 6 joten onneksi niitä ei tarvi käyttää koko aikaa, vain kuvion kohdalla käytetään neljää "viimeistä", pohja tehdään kahdella polkusimella, ns palttinaa.
Systeri oli sitä mieltä, että siinä minkään en voi tehdä väärin, mutta ei se niin varmaa ole.
Aina ei niin hyvää ole kutomiesta tullut ja harjotusmattoja on vähän turhan monta.
Viime kerralla kudoin kalsarimattoa, nyt on vuorossa vanhoista lakanoista revityt kuteet.
Miehen ei tarvi pelätä kalsareittensa takia...

Maton malli on Kaikumatto, Kauhavan kangasaitan sivuilla oleva malli.

 
 Kuteet on sen värisiä, kun lakanat on sattuneet olemaan ja loppuun kuluneet. Onhan näitä haalittu koko suvun kaapeista.
 Leikkomistakin olisi vielä. Onneksi on äiti joka lupautui talkoisiin. Ja mukavaahan se on kun yksi kutoo ja pari repii kuteita sen kun kerkiää.
Eipä se yksi 2,5 m matto kovin suurta lovea kude kasaan tehnyt.
Harmi vain kun ei ole tullut ostettua paljon muun värisiä lakanoita kuin sinisiä.

7 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Minäkin olen mattoa ja poppanaa kutonut. Ja tuo on huippukivaa hommaa.
Mukavia kudonta tuokioita Sinulle :)

Eija kirjoitti...

Hienoa matto puissa näyttää olevan:)
Mutta onhan tuo kuvio tuossa aikas iso, siis monta heittoa, saapi olla tarkaana että oikeaa polkusta polkee.

Pirjo kirjoitti...

Hyvän näköinen tuo kuvio! Kuteita on kohta niin paljon, että saamme kutoa sata metriä.

Eija kirjoitti...

ei meidän käytväkään ole sataa metriä mutta menee siihen ainaskin 8 m.

Pirena kirjoitti...

Kutominen on tosi mukavaa. Ainakin silloin kun malli on semmoinen että sen osaa melkein ilman miettimistä.

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Löysin tänne blogiisi, kun niitä tässä illan ratoksi lueskelin. Toivottavasti jaksat jatkaa kirjoittamista, sinulla näyttää olevan täällä paljon mielenkiintoisia juttuja. Terveisin: kaimasi

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Kiva, kun liityit myös minun blogini jäseneksi :)